Peitto päälle

Oikean pinnoitusaineen valinta pienentää kunnossapidon kustannuksia

Kylmältä ja sateelta on mukava suojautua peiton alla. Samoin teollisuusympäristöjen korroosiolle alttiit pinnat on hyvä peittää suojaavalla pinnotteella. Kunnossapitotuotteiden johtaja Peter Crossen NCH Europe:sta kertoo, miten suuri merkitys oikean pinnoitteen valinnalla voi olla.

On hyvä muistaa, että kaikki korroosiota estävät tuotteet eivät toimi tehokkaasti kaikissa tilanteissa. Oikean pinnoitteen valitseminen edellyttää huolellista harkintaa, jossa tulee ottaa huomioon miltä pinnoitteen on tarkoitus suojata sekä minkälaisille olosuhteille se tulee altistumaan.

Esimerkiksi säiliöitään ulkona pitävän yrityksen on huomioitava sekä säiliössä oleva aine – yleensä korroosiota nopeuttava neste – että sääolosuhteet, joille se altistuu. Näissä oloissa vain pysyvä pinnoite voi suojata säiliötä pitemmällä aikavälillä.

Pysyvän pinnoitteen edut ovat kuitenkin pelkkää pitkäikäisyyttä monipuolisemmat. Pitkäkestoisilla pinnoitteilla on esimerkiksi korkea lämmönkestävyys, joten ne kestävät kovaa kuumuutta muuttumattomina ja sopivat siten hyvin tiettyjen teollisuusalojen ja –ympäristöjen käyttöön.

Mikäli pinta on erityisen altis ruostumiselle, voi olla viisainta harkita “kaikki yhdessä” –tuotetta. Kapseloiva ruosteenkäsittely on nopea ja kustannustehokas ratkaisu, joka muuttaa muodostuneen ruosteen esteeksi, joka auttaa ehkäisemään uuden ruosteen puhkeamista.

Nimi ei tee autuaaksi

Vaikka tuotteen nimi antaisi kuvan täydellisestä ratkaisusta, ei pysyvä pinnoite ole välttämättä paras ratkaisu kaikkialle.

Suurikokoiset mekaaniset osat, joita toimitetaan maailmanlaajuisesti, eivät välttämättä hyödy pysyvästä pinnoitteesta. Väliaikainen pinnoite on tässä tapauksessa kustannustehokkaampi.

Kuten nimikin kertoo, väliaikaiset pinnoitteet muodostavat lyhytkestoisen korroosiosuojan. Tuotteiden valmistajat käyttävät niitä tavallisesti metallipintojen suojaamiseen kuljetuksen ajaksi. Usein öljypohjaiset tuotteet ovat helposti poistettavissa perille saavuttuaan.

NCH Europe:n tekemien kyselyjen perusteella on yleinen haaste, että väliaikaista pinnoitetta ei käytetä tarpeeksi, ja näin laitteiden suoja jää puutteelliseksi varastoinnin ajaksi. Kun laite otetaan uudelleen käyttöön, on ruoste saanut sen otteeseensa. Ennen varastointia ohjeen mukaisesti levitetty väliaikainen pinnoite pidentää kuitenkin suojaa varastoinnin aikana kuukausilla, jopa vuuosilla ja säästää ennakoimattomissa korjauskustannuksissa.

Niin pysyvät kuin väliaikaisetkin pinnoitteet ovat tärkeässä osassa ruosteenestossa, sillä ne ovat osa ruosteenhallinnan kokonaisratkaisua. Tuntemalla eri tyyppiset suojausvaihtoehdot voidaan laitteista huolehtia tarkoituksenmukaisesti. Peiton alla on entistä mukavampaa levätä, kun tietää laitteidensa olevan asianmukaisesti suojattuja.